Kun äiti joi

Ensimmäinen asia minkä mä selkeästi muistan mun vanhempien alkoholin käytöstä oli varmasti se, kun mun veli oli perheensä kanssa käymässä meillä kotona. Olin silloin  ehkä 10-12-vuotias.

Kun mun veli sitten lähti sunnuntaina iltapäivällä kotiinsa, se antoi mun toiselle isoveljelle kirjeen, mikä sen piti antaa äitille puoli tuntia sen jälkeen kun he ovat lähteneet. Siinä kirjeessä mun veli kertoi äitille, ettei hyväksy sen juomista ja kaikkea muuta aiheeseen liittyvää. Siinä kirjeessä myös luki, ettei hän aio pitää äitiin mitään yhteyttä ennen kun se lopettaa juomisen. Äiti murtui siitä kirjeestä ihan täydellisesti ja rupesi sinä iltana vain juomaan normaalia enemmän.

Siinä illan mittaan äiti siirtyi etuterassille juomaan iskän kanssa. Siinä kun iskä vähän käänsi päätään, äiti nappasi auton avaimet ja lähti ajamaan. En tiedä minne se oli menossa. Kauas ei äiti kuitenkaan päässyt, ennen kun iskän paikalle soittamat poliisit pysäytti sen. Äiti lähti siitä yöksi putkaan selviämään. Se oli ehkä yksi järkyttävimmistä näyistä, kun äiti istu maijan perällä itkemässä ja sain sanoa sille semmoisesta pienestä kalteri-ikkunasta hyvää yötä.

On paljon muitakin huonoja muistoja porukoiden juomisesta. Lähinnä äitin juomisesta, koska iskä kun juo se on aina asiallinen, mutta kuitenkin tosi itsepäinen. Äiti ei ollut koskaan asiallinen.

Yksi ilta mä istuin olohuoneessa katsomassa telkkaria. Mun veljet oli sedän luona käymässä, jotenka ne ei tiedä tästä tänäkään päivänä vielä yhtään mitään. Äiti ja iskä istu keittiössä polttamassa tupakkaa ja mä kuulin, että ne keskusteli jostain tosi vakavasti. Ne ehkä riitelikin. En tiennyt vielä siinä vaiheessa mistä ne keskusteli, koska en saanut sanoista selvää. Siinä aattelin että onhan se ihan normaalia, että välillä keskustellaan vakavasti tai riidellään.

Hetken kuluttua iskä pyysi mut keittiöön. Katoin että mitä ihmettä noi touhuaa. Iskä piti äitini käsistä tosi tiukasti kiinni ja äiti itki. Mä olin tosi ihmeissäni, että mitä täällä taas tapahtuu. Iskä sitten siinä selitti mulle että äitillä on kädet täynnä lääkkeitä ja se aikoo tappaa itsensä niillä ja iskä tarvitsi multa apua että saataisiin ne lääkkeet siltä pois. Äiti oli kuulemma ottanut jo jonkun verran pillereitä. Mä romahdin ihan täysin. Lyyhistyin siihen lattialle ja rupesin itkemään. Anelin äitiä päästämään irti niistä lääkkeistä. Se oli ihan kauheeta. Lopulta äiti päästi niistä lääkkeistä irti ja me saatiin iskän kanssa soitettua ambulanssi paikalle. Äiti lähti sairaalaan mahahuuhteluun. Seuraavana päivänä käytiin hakemassa äiti pois sairaalasta iskän kanssa. Äiti halasi mua ja pyysi anteeksi ja lupasi että tämä on viimeinen kerta ja se lopettaa juomisen.

No ei ollut viimeinen kerta eikä juominen loppunut. Kovasti äiti yritti lopettaa, mutta ei siitä mitään tullut. Äiti oli ehkä reilut kymmenen kertaa vieroituksessa. Se pystyi olemaan aina kerrallaan korkeintaan puoli vuotta kuivilla ja sitten se ratkesi taas juomaan.

Moni ei pysty kuvittelemaankaan että kuinka vaikeeta se on kun tajuaa että äiti taas juo. Se musertaa pientä ihmistä aina vähän lisää sisältä kun näkee äitinsä kännissä selittämässä jotain ihan päätöntä tai näkee sen sammuneena sohvalla. Sitä myös häpeää omaa äitiään tosi paljon. Haluaisi vaan piilottaa äiteen maailmalta, ettei esim. naapurit tai kaverit saisi tietää sen ongelmista. Enkä edes halunnut tuoda kavereita kotiin ettei ne näkisi äitiä ja iskää. Melkeinpä kaikki tutut kuitenkin ties noiden ongelmista. Eihän sitä piilottaa pysty.

Jossain vaiheessa meidän elämään tuli sitten sossut. Varmaankin lastensuojeluilmoitusten jälkeen, joita rupesi tulemaan silloin, kun äiti ajoi sillä autolla kännissä. Sossut kävi meillä kotona viikoittain juttelemassa meidän kanssa. Mä muistan, että niille valehdeltiin aina, että kaikki oli hyvin ja meidän porukat ei enää juo. Kai me kaikki pelättiin jotain. Sitä että ne sossut veisi mut ja mun veljet pois kotoa. Musta tuntuu, että niistä sossuista ei ollut sitten mitään hyötyä. Oon nyt myöhemmin miettinyt, että ei olisi pitänyt valehdella niille. Asiat olisi voinut mennä erilailla. Ehkä ne olisi saanut porukat raitistumaan. Ei voi tietää.

Sitten kävikin niin kun me pelättiin. Äidin ja iskän juomisen ja hölmöilyjen takia mun pikkuveli sitten vietiin pois kotoa. Se asu ensin pitkään sen yhden kaverin luona, mutta sen ei ollut hyvä siellä, jotenka se siirrettiin perhekotiin. Ne oli ihan älyttömän vaikeita aikoja ihan meidän koko perheelle. Kun yksi ihminen joka on aina ollut siinä lähellä ja saman katon alla onkin nyt jossain ihan muualla. Myöhemmin oon kyllä ymmärtänyt sen, että se on oikeasti tosi hyvä, että se mun pikkuveli pääsi pois kotoa. Eihän tollainen koti missä ollaan asutttu olisi kenellekkään hyvä paikka. Parasta on se että, oon nähnyt miten se ihminen on kasvanut tosi paljon ihmisenä. Se on ryhdistäytynyt, siitä on tullut reipas ja mikä tärkeintä, onnellinen.

Nyt äiti on kuollut. Se kuoli siihen viinaan. Viimeisten kuukausien aikana se joi puolitoista litraa suomiviinaa päivässä. Se on ihan älytön määrä. Sehän jaksoi juoda yli 10 vuotta.

Nyt iskä on löytänyt itselleen uuden naisen. Mä en ollut kovin innoissani siitä silloin kun iskä kertoi mulle tästä naisesta. Äidin kuolemasta oli mennyt vasta reilu puoli vuotta. Kauheen vähän aikaa. Sanoin silloin iskälle, että mun puolesta sillä voi olla joku uusi naisystävä, kunhan ei tuo sitä kotiin silloin, kun mä olen siellä. En ollut vielä valmis mihinkään uuteen naiseen. Mutta niin kun yleensäkin, ei iskä kuunnellut mua tai kunnioittanut mun toiveita. Se toi sen naisen kotiin silloin kun mä olin myös siellä. Se uusi nainen ja iskä juo nyt kahdestaan meillä kotona melkein kokoajan. Aina kun mä menen sinne, siellä on joku kännissä.

Mä oon sellainen ihminen joka ei hirveemmin tykkää kasvokkain puhua tälläisistä asioista mistä oon nyt kirjoittanut. Mä mietin pitkään ratkaisua itselleni miten saisin purettua mun sisältä näitä asioita, kun mun oli niin paha olla. Mietin kaikkia alkoholistien lapsille tarkoitettuja tukiryhmiä ja terapeutteja. Mut ne tuntuu jotenkin tosi ahdistavilta vaihtoehdoilta. Mä sitten keksin ratkaisun. Mä kirjoitan näistä asioista. Mulla on blogi. Sillä on tosi vähän lukijoita, noin 10, mutta se riittää mulle. Mulle on tärkeetä, että mä tiedän edes jonkun kuuntelevan/lukevan mun juttuja, kun mua painaa jokin tai jos haluan kertoa näistä asioista. Mä suosittelen kaikkia muitakin kertomaan jollain muodolla rohkeasti tälläisistä asioista. Se helpottaa pahaa oloa.

Mä oon miettinyt, että onhan tässä porukoiden ryyppäämisessä jotain hyvääkin. Mä tiedän itse, että miten käytän alkoholia ja jos mulla on joskus lapsia, mä tiedän mitä en halua niiden kokevan. Osaan kasvattaa ne erilailla ja turvassa.

Tämä teksti oli vasta pintaraapaisu kaikkeen mitä vuosien varrella on tapahtunut ja mun ajatuksista. On tapahtunut kaikkea mitä kenenkään lapsen ei kuuluisi nähdä tai kokea missään muualla kuin elokuvissa.